Oksanen teki 50-luvulla useita voitokkaita elokuvajulisteita sekä tilaustöitä muun muassa Valtion rautateille. Hän oli valmistunut Taideteollisuuskeskuskoulusta ja hänen päätyönsä oli mainosgrafiikka.
Oksanen aloitti Taideteollisuuskeskuskoulussa vuonna 1936 ja oli opintojensa aikana välillä opiskelemassa ja välillä sotimassa ilmatorjuntayksikössä. Hän on kertonut lapsilleen kuinka hän muiden opiskelijoiden kanssa istui aika ajoin Ateneumin kellarissa pommitusten aikana suojellen samalla veistoksia, muun muassa pitäen Auguste Rodinin taideteosta sylissään. Ateneumissa hän tutusti vaimoonsa Sirkkaliisaan (o.s. Rautava) ja he avioituivat vuonna 1945. Vaimo opiskeli aluksi kuvaamataidonopettajalinjalla ja siirtyi myöhemmin keraamiikkalinjalle. Hän ei kuitenkaan tehnyt keraamikon töitä vaan toimi kotiäitinä.
Oksanen oli pienestä asti kova piirtämään ja piirsi jokaiseen löytämäänsä paperipalaan. Hänen äitinsä oli kauppias, jonka leninkiliikkeestä löytyi makulatuuripaperia Oksasen käyttöön. Ennen taideopintojaan Oksanen oli käynyt ainoastaan keskikoulun.
Vuonna 1945 Oksasen perhe asettui Kruununhakaan,Rauhankadulle. Liisankadun Suomen Filmiteollisuuden studiot sijaitsivat lähellä. Oksasen alku-uran töitä olivat elokuvajulisteet ja hän laati myös elokuvien alkutekstejä, jotka noudattivat samaa visuaalista tyyliä kuin julisteet.
Valtion rautateille Oksanen ajautui todennäköisesti maineensa kautta. Sittemmin VR:n mainospäälliköstä Igor Ahvenlahdesta, joka myös itse teki matkailujulisteita, tuli Oksasen hyvä ystävä ja perheystävä. Julisteiden lisäksi Oksanen teki myös muita suunnittelutöitä, kuten esimerkiksi VR:n 100-vuotis juhlajunan. Oksasen silloinen työhuone sijaitsi asemaa vastapäätä Skohan talossa, nykyisen Makkaratalon paikalla.
Suksipoika on yksi Oksasen tunnetuimmista VR:lle tekemistä julisteista. Vuonna 1957 tehdyn julisteen mallina oli oma tytär Mari ja rekvisiittana oli suksien lisänä äiti Oksasen manikyyrilaukku. Tyttärellä on yllään Italiaan suuntautuneelta työmatkalta tuliaisiksi tuotu punainen duffelitakki. Oksanen teki 50-luvulla harvinaislaatuisen automatkan Eurooppaan. Kaksi graafikkoa, Oksanen ja Raimela, lähtivät vaimoineen matkalle Euroopan halki kohteenaan Venetsian biennaali ja Milanon triennaali. Tuolloin matkat olivat harvinaisia ja esim. valuutan vientiin tarvittiin erityislupa. Matkalta haettiin tietysti inspiraatioita ja aiheita. Suksipoikajulisteesta on myös kesäinen versio, Sateenvarjopoika, jonka mallina on ollut poika Topeliuksenkadun työhuoneen pihapiiristä.
Oksanen perusti 50-luvulla yhteisen työhuoneen ja liikeyrityksen mainosgraafikko Raimo Raimelan kanssa. Toimisto oli katutasossa olevassa liikehuoneistossa, jossa oli suuret pöydät. Raimelan kanssa hän teki suomalaisille elokuvayhtiöille (Suomen Filmiteollisuus, Suomi-Filmi ja Fennada) elokuvamainoksia, plakaatteja tai plansseja.”Pääsin usein Suomi-Filmin studiolle isäni kanssa. Elokuvajulisteiden teossa käytettiin valokuvia, jotka heijastettiin episkoopin avulla, jolla tehtiin ääriviivat ja niiden mukaan taiteilijat maalasivat. Ilman taiteellista lahjakkuutta tämä ei onnistunut, kuvista tuli epäonnistuneita jos ei osannut. Planssit olivat jättikokoisia ja niitä tehtiin etupäässä Bio Rexin katolle Lasipalatsiin”, Oksasen tytär kertoo.
Elokuvajulisteista tunnetuin on ehdottomasti Tuntemattoman sotilaan juliste vuodelta 1955. Piirtäessään studiohalleilla Oksanen pyysi satunnaista näyttelijää nostamaan olalleen konekiväärin, jotta saisi luonnosteltua muutaman kuvan ja kehon asennon. Tuntematonta sotilasta varten hänen piti tehdä kuva, jossa sotilas kantaa konekivääriä. Oksanen nappasi SF-studiolla mallikseen Veikko Sinisalon. Hän ei silloin tiennyt, että hahmosta oli tuleva Lahtinen.
Oksanen oli sodan aikana osallistunut veistoskilpailuun kenraaliluutnantti Frans Helmisen 50-vuotisjuhlaa varten. Kilpailutyössä sotilas kantaa ilmatorjuntatykin ammusta. Veistoksen valmistelu oli mieleinen työ, joka toi nuoren Oksasen myös Helsinkiin ”lomille” studioon. Sota-aikana Oksanen teki myös runsaasti piirroksia ja grafiikkaa.
Vuonna 1956 perhe muutti kaupungista Marjaniemeen omakotitaloon, jossa Oksasella oli työhuone. Oksanen käytti kuitenkin useimmiten työhuonettaan kaupungissa. Hän ei aina ollut tyytyväinen työnsä jälkeen, eikä sen vuoksi välttämättä signeerannut niitä – elokuvateollisuudessa oli kiireinen työtahti. Oksanen oli hyvin tarkka hyvästä painojäljestä ja käytti kalliolaista painotaloa, Painoporrasta. Punainen viiva -elokuvajuliste on esimerkki julisteesta, jossa Oksasen lahjakkuus piirtäjänä tulee erityisesti esiin.
Huumori näkyy monessa Oksanen työssä, mutta aina ideat eivät menneet läpi. Näin kävi esimerkiksi 60-luvulla VR:n turvallisuuskampanjaan ehdotetussa julisteessa. Oksasen juliste ei saanut räväkkyytensä vuoksi toimeksiantajalta vihreää valoa. Kuvassa oli ratakisko ja iso punainen läiskä sekä teksti ”hän oli kävellyt radalla!”.
Pyöräily pysyi rakkana urheiluna ja hiihtämässä käytiin perheen voimin. Herttoniemen ladut olivat suosittu paikka ja VR:n The Winter -julisteessa on selvästi kuvattu vaimo hiihtämässä. Lapissa Oksanen ei sodan jälkeen halunnut käydä.
Oksanen teki valtavasti töitä ja antoi kuviaan mielellään muiden käyttöön. Tyttäret olivat usein työhuoneella, jossa he saivat maalata ja piirtää. Plakaattivärin hajusta tulee edelleen vanhimmalle tyttärelle lämmin tunne. ”Isä piirsi aina. Hän oli kynä kädessä ja piirteli kuvioita tai aihioita mainoksiin ja muihin. Hän oli tavallaan aina töissä. Vasta viimeisinä vuosina hän meni toisen palvelukseen ja yritti hiljentää vauhtia.” muistelee tytär. Oksanen työskenteli loppuaikoinaan ensin Mainosrenkaassa ja sen jälkeen Tehomainoksessa. Oksanen menehtyi suhteellisen nuorena, 62-vuoden iässä.
Lähteet:
Haastattelu, Ulla Forstadius ja Hannu Jokipaltio, 25.1.2016.
