Täydellisyyden metsästäjä loihti kirjankansia, mainoksia ja julisteita. Kollaaseille kunniaa.
Turku ja Turun saaristo ovat pelkistettyjä paperipaloin toteutettuja kollaaseja. Martti Mykkänen teki Turku Åbo, Finland-julisteen vuonna 1975.
Martti Mykkänen oli taidegraafikko, julisteiden ja logojen tekijä sekä kirjankansien kuvittaja. ”Minusta on tullut se mikä aina olen ollut. Niin kauan kuin muistan, on kynä ollut käden jatke”, Mykkänen kuvaa matkaansa taiteilijaksi Helsingin Sanomien haastattelussa 1986.
Mykkäselle työ oli elämäntapa. Hän työskenteli aina yksin, omassa rauhassa studiollaan, eikä tehnyt suurta numeroa tekemisistään. Hän omistautui työlleen pyrkien täydellisyyteen ja toivoen, ettei työ alkaisi maistua vain työltä.
Mykkänen oli syntyisin Iisalmesta ja pyrki opettajiensa kannustamana ja isoveljensä kustantamana Helsinkiin opiskelemaan Ateneumiin. Uransa alussa hän vietti kahdeksan kuukautta Sveitsissä vaihtotaiteilijana, millä ajalla oli suuri vaikutus hänen uraansa ja myös mm. mainosgraafikoiden käyttämiin tekstityyleihin.
Martti Mykkänen pyrki luomaan töissään kuvallisen metaforan. Hänen julisteitaan oli esillä monissa kansainvälisissä näyttelyissä. Julisteista mainittavampia ovat Sydäntautiliitolle tehty juliste (1967), joka kuvasi oivaltavasti ylipainon vaaraa. Logoista esiin nostamisen arvoisia ovat mm Helsingin energian salamat ja Kustannusosakeyhtiö Tammen T (1968). Suunnitellessaan kirjankansia, hän halusi lukea kirjan, eikä suostunut inspiroitumaan lyhennelmistä.
Sadoista kirjankansista tunnetuin on ikoniksi ajan saatossa muodostunut Tuntemattoman sotilaan kansi, joka viime vuonna levisi maailmalle myös englannin kielisen version kannessa. Ellei nimi Mykkänen sano kuulijalle mitään, niin maininta ”Tuntemattoman sotilaan kannen suunnittelija” kertoo lähes jokaiselle suomalaiselle kenestä on kyse.
Helsinki (1962) ja Helsinki viheriöi (1968) -julisteissa esiintyy sama teema – nainen ja kaupungin arkkitehtuuri. Tosin ensimmäisen julisteen neito on varttunut toisessa aikuiseksi.
Mykkänen teki vaikuttavan kuvituksen Suomen Kuvalehdelle Aleksander Solzenitsyn romaanista ”Päivä Ivan Denisovitsin elämässä”, joka ilmestyi lehdessä jatkokertomuksena 1962 – 1963. Toinen moniosainen kuvitus syntyi Kotiliedelle Georg Orwellin romaanista ”Vuonna 1984”. Tämä ilmestyi jatkokertomuksena 1983 – 1984. Sarja osallistui ainoana suomalaisena kuvituksena biennaaliin Japanissa.
Osuuspankin YV -lehden taitto sekä Look at Finland –lehden (Matkailun edistämiskeskuksen aikakausilehdelle jolla Suomea markkinoitiin ulkomailla 1962–1992) taitto olivat Mykkäsen leipätöitä monen vuoden ajan, ja jälkimmäisessä hän toimi myös lehden taiteellisena johtajana.
Mykkäsen tyyli eli vuosikymmenten kuluessa, mutta tietty pilke tekijän otteessa säilyi hyvin pitkään. Vasta viimeisten julisteiden kohdalla tyyliin ilmestyi jonkinlaista vakavuutta.
Kesämökki Veikkolassa oli Mykkäselle tärkeä paikka. Rakennusten tuli sulautua ympäristöönsä. Rakennusten äärelle hän suunnitteli visuaalisesti miellyttävän pihapiirin, jossa hän teki tarvittavia muutoksia puiden ja pensaiden kasvaessa. Mykkänen haki visuaalista harmoniaa kaikessa, kodin ja mökin miljöössä, joulukuusen mittasuhteissa ja koristelussa, jopa pyöreämuotoisten muurinpohjalettujen pitsireunaisuuteen asti.
Värien tuli olla sopusoinnussa ja mittasuhteiden kohdillaan. ”Isällä oli absoluuttinen mittasuhdesilmä” muistelevat tyttäret. Muutamaan otteeseen myös tyttäret olivat ”malleina” isänsä töissä.
Kuvaustilanteissa isä näyttäytyi lapsille ammattilaisena metsästäen silmälleen tyydyttävää lopputulosta.
Martti Mykkänen näki lempeää hauskuutta siellä missä moni muu ei sitä olisi hoksannut. Mykkäsen muistilaput perheelle olivat nekin kuvia, jopa pieniä sarjakuvia. Niissä ilmeni sekä tunne että asia, esim. ”koira on viety ulos”-piirros, jossa perheen terrieri narttu Niina on kyykistynyt iltapissalle, ja lätäköstä muodostuu kaunis sydämenkuva. Rakkaudellisia tekoja, kuva tuntui kuiskivan. Viestien äärellä ei voinut välttyä hymyilemästä.
Mykkänen oli oivaltava keskustelukumppani. Hän viihtyi kollegoidensa parissa ja kutsui ystävänsä vuosikymmenten ajan koolle uuden vuoden viettoon. Näissä illanvietoissa keskusteltiin lennokkaasti, naurettiin paljon, tanssittiin ja jossain kohtaan iltaan tultiin hetkeen, jolloin maestro itse pyysi saada esiintyä huuliharppunsa kanssa.
Lähteet:
Haastattelu. Riitta Mykkänen-Hänninen ja Raili Mykkänen.
”Come to Finland. Julisteita & matkoja. Affischer & resor 1851-1965.”
Look at Finland, Suomen kansalliskirjasto (luettu 5.2.2016)
