Nyt silmäkulmaa kostuttaa todellinen nostalgiakyynel. Puhumme yhteydestä maaseudun ja kaupungin välillä, Suomen yhteenliittäjästä, keltaisista, hivenen hitaista, mutta aina luotettavista ja ihanan sosiaalisista… postiautoista!
Kaikki alkoi Lapista, jossa postinjakeluongelma oli suurin. Vuonna 1921 avattiin Rovaniemi–Sodankylä-linja, mutta postihevoset eivät toki kadonneet sen myötä. Talvisin oltiin vielä täysin riippuvaisia hevoskärryistä.
Postiautoja tarvittiin junaverkoston jatkeeksi, jotta posti saataisiin jaettua koko maahan. Pikkuhiljaa ne kasvattivat suosiotaan myös kotimaisten ja ulkomaisten turistien keskuudessa, ja tietenkin ne myös täyttivät paikkakuntalaisten kuljetustarpeet.
Harvaan asutut seudut, lähinnä Lappi ja Itä-Suomi, olivat postiautojen reviiriä, ja kuten aiemmin mainittiin, Petsamoon liikennöineet postiautot olivat todellinen menestys jo 1930-luvulla.
Kuitenkin vasta 1950-luvulla yhtiö tajusi, millaiset mahdollisuudet matkailualalla olisi tarjota. Postiautoillahan päästiin Suomessa minne vain! Julisteiden, mainoslehtisten ja sanomalehtimainosten avulla Lappia ja Sisä-Suomea nostettiin esille.
Kansanedustajat kamppailivat tietysti tarmokkaasti sen puolesta, että juuri heidän kotiseuduilleen saataisiin postiautoreitti. Monet onnistuivatkin pyrkimyksissään, ja linjat saivat lempinimiä kovimpien lobbareiden mukaan.
Koko 1960-luvun ajan postiautojen suosio vain nousi. Ihmiset matkustivat, eikä heillä nähtävästi ollut mitään täysin vieraiden ihmisten vieressä istumista vastaan. Linja-auton etuosassa uusimpien juorujen kuunteleminen oli sitä paitsi aina yhtä viihdyttävää.
Mutta jotain mullistavaa oli tekeillä.
Kulman takaa kuului jo yksityisautojen moottorien jylinää.
