Eiväthän julisteet valehtele!
Elokuu – kansainvälinen lomakuukausi! Matkailijat kaikkialta maailmasta virtaavat Suomeen.
Tai kuten 1930-luvun esitteet asian sanoiksi pukivat: “GLORIOUS, thrilling and healthy holidays can be spent in Finland”
…Okei, no ei tietenkään tänä vuonna. Mutta ymmärtääksesi, miksi Suomi on matkakohteena nykyään niin suosittu, anna Julistemetsästäjän hieman valottaa asiaa.
Suomen matkailuyhdistys perustettiin vuonna 1887 isänmaallisiin tarkoituksiin. Se kasvatti suomalaisia näkemään, ettei sinun todellakaan tarvitse matkustaa Norjan vuorille tai lumoaviin metropoleihin, kuten Lontoo tai Pariisi. Ei, seikkailu on kotimaassa, korostettiin tiukasti.
Lopulta tajuttiin, että yhdistyksellä on toinenkin iso tehtävä. Houkutella ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja amerikkalaisia saapumaan Suomeen.
Miten tämä asia sitten tulisi esittää?
Painamalla esitteitä (1800-luvun lopulta alkaen), tekemällä turistielokuvia (ensimmäinen jo vuonna 1911) …mutta ennen kaikkea luomalla julisteita.
Yhdistys valjasti tehtävään maan parhaat taiteilijat ja kuvittajat – joskus jopa ulkomaisia! – levittämään ilosanomaamme. Nämä pioneerit oivalsivat heti, että kohderyhmän on oltava kansainvälinen.
Joten maailmanluokan itsevarmuudella pienen ja tuntemattoman Suomen julisteet alkoivat lähettää mahtavaa monikielistä viestiänsä:
Venez avec moi en Finlande! tai Auf nach Finnland zum Wintersport! tai Finland – Land of Romance!
Sepä kantoikin hedelmää. Kuka olisikaan voinut vastustaa kansallispukuisen naisen houkuttelua, että sinä, juuri sinä: Come to Finland!
Loppu on historiaa. 1930- ja 1950-luvuilla ylväät suuren maailman matkailijat seisoivat yhtäkkiä Helsingin tuulisella laiturilla matkalaukkuineen. Ja he todennäköisesti toivoivat, että julisteiden ja esitteiden lupaukset toteutuisivat oikeassakin elämässä. Olivathan he oppineet:
“Finland is a country of western habits, even western luxuries, and hospitable to strangers”
Jollakin ihmeellisellä tavalla isäntäväki onnistui tässä. Julisteet eivät olleet valehdelleet. Ainakaan ei ihan täysin. Ja siksi, rakkaat julisteiden ystävät, siksi Suomi on tänään niin suosittu.