Mainosmies ja julistetaiteilija Jorma Suhonen on 1930-luvun arvostetuimpia mainosgraafikoita. Vuonna 1934 hän perusti mainostoimisto SEK:n yhdessä Holger Erkelenzin ja Aarno Knuusin kanssa. Nämä kolme nuorukaista olivat samana vuonna päättäneet opintonsa Taideteollisuuskeskuskoulussa.
Jo alusta lähtien oli selvää, että Jorma Suhonen tulisi olemaan vastaperustetun mainostoimiston tärkein julistemaalari. Hän oli jo vuonna 1933 voittanut Scandinavian Air -julistekilpailun Aerolle tekemällään julisteella. Menestys jatkui vuosina 1937–1948, jolloin Aero tilasi useita julisteita SEK:lta ja Suhoselta. Suomen Matkailijayhdistyksen tilauksesta Suhonen teki myös julistesarjan Suursaaresta, mutta nämä julisteet ovat ilmeisesti kadonneet.
Sodan jälkeen Suhonen teki merkittävää työtä Kansanavulle julisteilla, jotka kehottivat säästäväisyyteen ja solidaarisuuteen: Hyvä antaa vähästäkin ja Avaa sydämesi. Kansanapu odottaa lahjaasi. Vuosina 1942–1950 Jorma Suhonen toimi opettajana Taideteollisuuskeskuskoulun graafisen taiteen osastolla. Jätettyään SEK:n 1940-luvun lopulla Jorma Suhonen aloitti uuden uran Suomen Ulkomaankauppaliitossa (nyk. Business Finland). Hän toimi ulkomaisissa näyttelyissä sekä graafikkona että suunnittelijana.
Vuonna 1977 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.