Tuliko kutsu rapujuhlille? Vain lahjalla on merkitystä!
Julistemetsästäjä ei ollut ennen mikään ravunsyöjä. Juupa juu, ollaksemme rehellisiä hän vältteli rapujuhlia aina viimeiseen asti. Niihin liittyi ikään kuin liian paljon muodollisuuksia ja liikaa perinteitä. Miten ne saamarin ravut oikein avataankaan? Että mitä? Paljon häslinkiä niin pienen leuan takia…? Ja missä on sanat kaikkiin niihin lauluihin, joita ihmiset hoilaavat?
Osta Erik Bruunin raputuotteet täältä!
Juupa juu, Julistemetsästäjä viihtyi itse asiassa paremmin julistehuutokaupoissa – siellä kaikki on niin ihanan helppotajuista.
Vaan sittenpä ilmestyi iloinen rapu.
Mestari Erik Bruunin ranskankielisessä 1960-luvun alkupuolen julisteessa, rapujuhlista ja koko rapurallaasesongista muodostuu yhtäkkiä hilpeä tilaisuus myös Julistemetsästäjälle. Aivan kuten kaikille muillekin, joilla on epäilyksensä.
Fluoresoivine väreineen ja täydellisine yksityiskohtineen juliste on suurenmoinen suomalaisen käsityön merkkiteos julistetaiteen saralla. Kuvitella, että kuusikymmentä vuotta sitten yritettiin palttoot levällään esittää tuolloin niin likaisenharmaa Suomi jonain gourmetlandina! Juupa juu, yhtäkkiä sitä vain tulee niin iloiselle tuulelle. Melkeinpä yhtä iloiseksi kuin rapu (joka pian porisee kattilassa).
Siispä tänään mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Julistemetsästäjä tietää, kuinka selvitä voittajana leikistä
Sillä kun, tai pikemminkin jos, Julistemetsästäjä tänään kutsutaan rapujuhlille, hän tietää, kuinka selvitä voittajana leikistä. Hän ei ehkä edelleenkään osaa ulkoa niitä lauluja, mutta hänellä on yksi lyömätön valttikortti hihassaan: Hänellä on se iloinen rapu erilaisina muunnelmina.
Kynnyksen yli astuessaan hän nimittäin tempaisee esiin Suomessa valmistetun komean pyöreän tarjottimen, ympäristösertifioidut servetit ja suomalaisesta vanerista valmistetun, juustotarjottimeksi sopivan leikkuulaudan. Kaikissa niissä komeilee se iloinen rapu, samoin kuin hienostuneelta kalskahtava teksti ”FINLANDE”.
Sitten Julistemetsästäjä läiskäyttää vielä puolihuomaamattomasti jääkaappimagneetin isännän jääkaapin oveen. Ja kaiken kukkuraksi hän rullaa auki – kaikkien vieraiden nähtäväksi – rapujulisteen, jossa värit leiskuvat aivan samoin kuin alkuperäisteoksessakin.
Kuten varmaan ymmärrätte, tämän jälkeen ei ole enää minkään valtakunnan väliä sillä, osaako Julistemetsästäjä laulaa sujuvasti muiden mukana vaiko ei. Tai ryystää ravunnesteet sisäänsä oikeaoppisesti.
Muutama päivä iloisten rapujuhlien jälkeen hän sitten lähettää isännälle persoonallisen kortin etanapostina. Toisella puolella lukee (käsialalla kirjoitettuna) ”Kiitos viimeisestä!” ja kääntöpuolella riemuitsee se iloinen rapu.
Asiasta ei ole epäilystäkään: Julistemetsästäjä on muuttunut rapujuhlien kultivoituneeksi sankariksi!
Osta Erik Bruunin raputuotteet täältä!
Magnus Londen, julistemetsästäjä